Paula Halkola

Suomenhevosen Veikon oikeaan silmäkulmaan ilmaantui vuoden 2023 keväällä patti, joka alkoi pikkuhiljaa kasvamaan. Hammashuollon yhteydessä Profivetillä pattia tarkasteltiin, ja koska se ei hevosta haitannut ja kesäaika olisi leikkaushaavan paranemisen kannalta haastavaa, päätettiin jatkaa hoitoa seurannalla.

Kesän Veikko kisasi, mutta syksyn tulle patti oli kasvanut jo niin paljon, että se alkoi painaa luomea. Lokakuussa patti siis poistettiin kirurgisesti ja lähetettiin patologille. Valitettavasti sen sijainti oli hankala ja osa kasvannaisesta jäi luomeen. Patin oli aiheuttanut nopeakasvuinen mutta hyvänlaatuinen sarkoidi, ja siksi Sari Kalliomaa harkinnan jälkeen päätyi lisäksi paikalliseen sytostaattihoitoon.

Tammikuussa 2024 aloitettiin sytostaattihoito pistoksin, ja vaikka hoito oli rankka hevoselle, Veikko toipui siitä mainiosti. Nykyään Veikko elää täyttä hevosen elämää muun lauman kanssa, ja sairaudesta on jäljellä vain pieni arpi silmäkulmassa.