Hampaiden kotihoito pieneläimille

Mikäli koiran hampaita ei puhdisteta kotona kertyy lemmikin hampaisiin hammaskiveä ja plakkia. Ne aiheuttavat ientulehdusta ja hampaiden kiinnityskudosten heikkenemistä aiheuttaen lopulta kivuliaan suutulehduksen ja hampaiden irtoamisen. Myös hyöty eläinlääkärin suorittamasta hammaskiven poistosta jää lyhytaikaiseksi, sillä uuden plakin muodostuminen alkaa välittömästi puhdistuksen jälkeen.

Tehokkain tapa poistaa plakkia on päivittäinen hampaiden harjaus. Lemmikki kannattaisi totuttaa hampaiden harjaukseen jo pikkupentuna aivan kuten kynsien leikkaukseen ja korvien ja turkin hoitoon. Harjaksi sopii parhaiten erityisesti lemmikeille tarkoitettu, pehmeä hammasharja ja tahnaksi hyvänmakuinen, fluoriton eläinten hammastahna. Aluksi hampaiden puhdistusta voi harjoitella käärimällä sormen ympärille sideharsoa ja pyyhkimällä sillä hampaita tai käyttämällä sormiharjaa. Mahdollisimman nopeasti kannattaa kuitenkin siirtyä käyttämään kunnollista harjaa. Tahnaa puristetaan harjasten väliin niin, ettei lemmikki saa sitä heti nuolaistua pois.

Harjaus kannattaa aloittaa alueilta, joihin on helppo ulottua, kuten etu- ja kulmahampaiden ulkopinnoilta ja harjata aluksi vain muutama hammas kerrallaan. Lemmikin suuta ei siis yritetä avata, vaan hampaiden sisä- ja purupintojen harjaus aloitetaan vasta, kun ulkopintojen harjaus varmasti sujuu ongelmitta. Lemmikki palkitaan aluksi jokaisen harjauskerran jälkeen makupalalla, leikillä tai hellimisellä.

Mikäli päivittäinen hampaiden harjaus ei ole mahdollista, apu voi löytyä kemiallisista plakin poistajista, lemmikin pureskeluaktiviteetin lisäämisestä tai hampaita puhdistavasta ruuasta.

Kemiallisista plakin poistajista klooriheksidiini on tehokkain. Sen käyttö voi olla aiheellista tilanteissa, joissa lemmikki ei siedä harjausta, esimerkiksi heti useamman hampaan poiston jälkeen. Joitain klooriheksidiinivalmisteita (esim. Dentisept) voi käyttää myös jatkuvasti.

Ihmisillä klooriheksidiini säännöllisesti käytettynä värjää hampaita.

Viimeisimpien tutkimustulosten mukaan eläimillä värjäytymistä tapahtuu vain jos koira pureskelee runsaasti tiettyjä puulajeja (haapa yms.). Mahdolliset tummentumat voi yleensä poistaa ultraäänellä hammaskivenpoiston yhteydessä.

Klooriheksidiinivalmisteiden teho heikkenee, jos hampaissa on ruuantähteitä.

Lemmikin pureskeluaktiviteetin lisääminen auttaa myös plakin poistossa.

Markkinoilla on erilaisia tuotteita kovista kekseistä kuivattuihin siankorviin sekä kumi- ja nailonleluihin. Oikeat luut ja kovat nailonluut murtavat koiran hampaita helposti. Lisäksi luut aiheuttavat monille koirille suolisto-ongelmia kuten ummetusta tai ripulia. Raa ́at luut voivat myös toimia tulehduksenaiheuttajina ihmisille ja eläimille. Useiden markkinoilla olevien tuotteiden toimivuudesta ei ole olemassa tieteellistä näyttöä.

Tutkittuja, suositeltavia puruleluja ovat naudannahasta valmistetut puruluut sekä hampaiden puhdistukseen tarkoitetut muotoillut puruluut (Rask®, Pedigree DentaStix). Nykyisin on saatavana myös nahkaisia puruluita, joihin on lisätty kemiallinen plakin poistaja puhdistusvaikutuksen tehostamiseksi (C.E.T.Chews®, Virbac). Puruluut on käsitelty samoilla bakteereita tappavilla entsyymeillä joita normaali sylki sisältää. Näitä puruluita koiran voi antaa pureskella päivittäin erityisesti heti syönnin jälkeen.

Plakin poistoon tarkoitetun kuivamuonan (Hill’s t/d®, Walthan, Spesific hammasruoat) säännöllisestä syöttämisestä lemmikille on myös apua hampaiden puhdistuksessa.

Lähde: Eläinlääkäriasema Anidet